Tik-Ki Saneerauksen Tarina
Tik-Ki Saneeraus Oy:n perustajat, kaverukset Joonas ja Valtteri tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2016 Hämeenlinnassa kerrostalon linjasaneeraustyömaalla. Vaikka yhteiset työmaat loppuivat väliaikasesti Valtterin lähtiessä opiskelemaan, niin kaveruus säilyi. Valtteri palasi vielä samaan yritykseen työnjohtotehtäviin.
Vuonna 2021 Joonas alkoi yrittäjäksi. Joonas perusti toiminimen JoreRak, joka vaihtui sittemmin osakeyhtiöksi. Yrittäjäuran aikana Joonaksen tyypillisiä hankkeita olivat kylpyhuone-/ saunaremontit, mutta kahteen vuoteen mahtui monia muitakin monipuolisia hankkeita.
Tik-Ki Saneeraus Oy perustettiin vuonna 2023, kun yrityksen perustajat ja pitkäaikaiset kaverukset, Joonas ja Valtteri päättivät yhdistää tietonsa, taitonsa ja yhteiset visionsa. Kaverukset molemmat kokevat, että heillä on vielä paljon annettavaa suomen rakennustoiminnalle. Yritys pitää kiinni omista arvoistaan, eikä lähde tinkimään laadusta asiakkaan kustannuksella.
Valtteri Tiainen
Valtteri aloitti työnjohtotehtävät vuonna 2017 samalla vielä opiskellessaan ammattikorkeakoulussa. Valtteri valmistui AMK rakennusmestariksi vuonna 2019 ja pääsi lähes heti valmistumisensa jälkeen vastaavan työnjohtajan saappaisiin. Vuodesta 2019 lähtien Valtteri toimi kaiken kokoisissa linjasaneeraus- ja toimitilamuutoshankkeissa vastaavana työnjohtajana. Valtterilta löytyy kokemusta lähes kahdenkymmenen hankkeen työnjohtotöistä. Vuonna 2022 Valtterin toimenkuva muuttui vastaavasta työnjohtajasta projektipäälliköksi. Projektipäällikön työt vaihtui yrittäjyyteen kesällä 2023. Valtteri valmistuu vuonna 2024 AMK rakennusinsiööriksi.
Joonas Kiikeri
Joonas huomasi kiinnostuvansa rakentamisesta ja remontoimisesta jo nuorella iällä nikkaroidessaan isänsä kanssa kaikkea mahdollista. Joonakselta löytyy rakennusalan työkokemusta jo noin viidentoista vuoden ajalta, aina ammattikoulusta valmistumisestaan lähtien. Joonas alkoi rakennusalan yrittäjäksi vuonna 2021. Jo kahden ensimmäisen vuoden aikana Joonas työllisti muutamia työntekijöitä ja pyrki mahdollisuuksien mukaan tukemaan ja opastamaan myös nuoria työharjoittelijoita/ kesätyöläisiä. Joonas on luonteeltaan rauhallinen ja periksiantamaton. Joonakselle tärkeimpiä arvoja ovat luottamus ja rehellisyys, jotka heijastuvat myös hänen tapaansa toimia työelämässä.